Päihteet ja hiphop

toukokuu 13, 2012

Väittääkö joku vielä, että päihteet ja musiikki kuuluvat yhteen? Ehkä joku voi näin väittääkkin. Ainut asia, miten voin tähän suhtautua, on asioiden avoin käsittely ja uusien, omien, näkökulmien esiin tuominen. Ei mikään kukkahattu-täti tai joku muu asioita tuntematon taho pysty tästä asiasta rehellisesti puhumaan. Nyt tarvitaan alan harrastuneisuutta omaavan harrastajan ääntä.

Pakko myöntää – tänäkin päivänä (sunnuntai ?) otin hieman alkoholia. Nyt on hieman vapaata töistä/opiskeluista joten mikäpä siinä? Entäpä kannabis? Tiedän, että käyttö on yleisellä tasolla yleistynyt. En kuitenkaan yleistäisi kaikkia hoppareita pilven polttelijoiksi. Useat jenkkiartistit käyttävät sitä. Jotkut jopa avoimesti myöntävät sen haitaksi.

Alkoholi aiheuttaa masennusta. Samoin tekee kannabis. Mikään päihde ei pysty tekemään sinusta älykkäämpää tai luovempaa. Ei friistaili lähde soljumaan, vaikka kuinka käyttäisit huumausaineita. Sinun täytyy kirjoittaa paljon ja tuntea laaja sanavarasto. Sinun täytyy olla lahjakas ja ahkera, jos aiot menestyä. Tunne siis rajasi ja ota kohtuudella, jos aiot esiintyä tai ilmaista itseäsi.

Toivoisin tähän anonyymisti erilaisia näkökulmia. Toimiiko yhtälö musiikki plus huumeet? Kuinka paljon kannabista voi kuluttaa joutumatta vieroitukselle vasten tahtoaan? Auttaako kannabis edistymään muusikon uralla? .Lopuksi voisin sanoa kaikille, että pitäkää elämässänne paljon hauskaa ja tehkää juttuja joista tykäätte. Terveisin teidän oma alkoholistinne, allekirjoittanut, Vili K.

Choppaaminen

maaliskuu 24, 2012

Mitä on choppaaminen? Aika moni on kuullut niitä hyvänkuuloisia tiukkoja biittejä, joiden päälle sitten on syljetty lyriikoita. Usein biitti on se mikä jää mieleen soimaan ja joka takaa nautinnollisen kuunteluelämyksen. Miten siis saadaan rytmikkäitä melodioita?

Usein käytetään vain yhtä sämplättyä looppia. Loopin voi kuitenkin niin sanotusti “chopata” eli pätkiä hyvin pieniin osiin. Nämä lyhyet osat leikataan alkuperäisestä kappaleesta audioeditorilla. Näitä ovat esim. GoldWave ja Audacity. Jos etsit choppailu-ohjelmaa, tarvitset jonkin audioeditorin. Vaihtoehtoja on tarjolla paljon.

Haastavaa choppauksessa on rumpusaundien rakentaminen. Joskus sampleihin päätyy rumpukompin elementtejä. Itse usein rakennan rummut kokonaan erillisistä sampleistä choppailtujen melodioiden päälle. Rummut voi myös sämplätä loopin muodossa, jos jostain kappaleesta saa helposti loopin sämplättyä. Taitavat choppaajat saavat rummut rakennettua chopattavista elementeistä.

Tarkoituksena choppauksessa on hyödyntää valmista melodiaa pätkimällä se ja rytmittämällä se kokonaan uusiksi. Voidaan järjestellä melodia kokonaan uudeksi melodiaksi tai pätkiä se sämpleiksi ja käyttää jostain toisesta kappaleesta sämplättyä sämpleä rakentamaan uudenlaisia saundeja. Mahdollisuudet ovat valtavat. Tätä olisi hyvä tarkastella esimerkin muodossa, mutta en itse halua tässä nyt mitään kappaletta laittaa ladattavaksi ja antaa ohjeita sen choppaamiseen. Toivottavasti asia kuitenkin vähän selkeni ja ymmärrät nyt käsitteen “choppaus” ja osaat etsiä tarvittavan audioeditorin.

Valmiiksi tehdyillä preseteillä potkua ilmaisiin VST-instrumentteihin

maaliskuu 8, 2012

Olen löytänyt ilmaiseksi ladattavilla valmiilla preseteillä (suomennettuna ehkäpä “asetuksilla”) lisää syvyyttä ilmaisiin VST-instrumentteihin, joista en vielä ollut löytänyt sopivia saundeja. Ajattelin jopa, etten tee paljoakaan näillä virtuaalisilla syntikoilla. Mietin kuinka paljon maksulliset pluginit toisivat lisää väriä äänimaailmoihin. Esimerkiksi ilmainen Synth 1 niminen VSTi plugi ei sisältänyt yhtäkään presettiä. Ihmettelin sen suurta suosiota. Kun kuitenkin tajusin miten ja mistä presettejä saa lisää, tajusin näiden ilmaisten virtuaalisten instrumenttien todellisen potentiaalin ihan käytännössä.

VST-instrumenttien presettejä löytää helposti googlettamalla. Jos esimerkiksi kirjoitat “free synth 1 presets” niin löytyy jo muutamia tutustumisen arvoisia sivustoja. Muitakin syntikoita, joihin on ladattavissa presettejä, on olemassa. Esimerkiksi iloSynth, Rez, String Theory ja Richman ovat esimerkkejä tällaisista plugareista. Voit tietysti tehdä omiakin asetuksia, mutta toistaiseksi uutta iloa tuovat sadat, jopa tuhannet, uudet saundit. Mahdollisuudet ovat rajoittamattomat. Melodia on osa omaa musiikkia ja sampläämällä ei aina saa toivotun laisia fiiliksiä välittymään kappaleeseen. Se luodaan yleensä juuri syntikoilla. Rumpukompit teen lähestulkoon aina samplejä käyttäen ja siihen nämä lainatut pienet pätkät ovatkin omiaan. Toivottavasti en ole käyttänyt liian epätarkkaa tai sekaannuttavaa slangia. Tärkeintä on, että mun pointit tulivat selväksi ja osaat nyt tuoda jotain uutta musiikkiisi.

Pohdiskelua musiikin tuottamisesta älypuhelimella

maaliskuu 3, 2012

Voiko kännykällä tehdä musiikkia? Tämä ei ole täysin omasta päästäni keksimä ajatus. Hatarasti muistan lukeneeni artikkelin musiikin tuottamisesta tällä tavalla. Kyse oli jostakin musiikin tuottamista, laitteistoa ja ohjelmistoa käsittelevästä Suomessa varmaan jostain R-Kioskistakin löytyvästä englanninkielisestä lehdestä. Näitä lehtiä on muutamia ja niiden esittelyyn voisin hyvin käyttää jonkin kokonaisen tekstin täällä blogi-sivustollani. Ei siis puututa niihin.

Ajatus musiikin tuottamisesta puhelimella on mielenkiintoinen. Olen sitä ikäluokkaa, että muistan hyvin, kun aikoinaan kännykät alkoivat yleistyä. Kaikilla oli sellainen. Eihän sillä pystynyt tekstiviestien ja puheluiden lisäksi paljon muuta tekemään. Matopeliä ehkä pystyi pelaamaan. Jossain vaiheessa digitaaliset kamerat lisättiin kännyköiden ominaisuuksiin. Nykyäänhän kuvaaminen kännykällä on aivan tavanomaista. Soittoääniäkin pystyi säveltämään.

Missä vaiheessa on sitten musiikin tuottaminen kännyköillä tullut mahdolliseksi? Nyt aletaan olla uusimpien älypuhelinten suorituskyvyn kanssa sillä tasolla, että kyseessä oleva toiminta on mahdollista. Tarvitaan vain jokin todella hyvä, toimiva ja halpa ohjelma, jolla musiikkia voisi tehdä. Lisäksi pitää mietttiä mitä kaikkea uusilla kännyköiden ominaisuuksilla voidaan tehdä. Voidaanko ääniraitoja tai valmiita kappaleita tallentaa kännykän muistiin? Onko sillä mahdollista tuottaa rumpukomppi, jonka tahtiin voi soittaa? Voinko korvata kosketusnäytöllä MIDI-kiipparini?

Tämä kaikki on erityisen mielenkiintoista. Älypuhelinten hintojen laskiessa ja tekniikan kehittyessä kännykällä voi tulevaisuudessa olla merkittävä osuus harrastajien keskuudessa. Niiden liittäminen studiokokoonpanoon on myös yksi iso kysymys. Käytetäänkö USB-liittimiä vai tuodaanko ne MIDI-liittimien avulla osaksi studion laitteistoa. En kyllä ole nähnyt yhdessäkään kännykän kokoisessa laitteessa MIDI-liitäntää. Nykyään on myös pienempiä mikroUSB- ja miniUSB-liittimiä. Millainen osuus on erilaisilla muistikorteilla. Hintojen halventuessa itse ainakin odotan innolla minkälaisia uusia ominaisuuksia ilmaantuuu kännyköihin ja miksei muuhunkin musiikin tuottamisessa tarvittavaan laitteistoon.

Vokaalien äänittäminen

helmikuu 24, 2012

Träkkerillä, sekvensserillä ja virtuaalisilla instrumenteilla saadaan aikaan mukavan kuuloisia musiikillisia teoksia. Niihin voi tietysti lisätä sämplättyjä vokaaleita vaikkapa kappaleiden accapella-versioista. On kuitenkin hauskempaa äänittää omat vokaalit. Akustisia soittimiakin voi mikittää, mutta sitä emme ainakaan tässä artikkelissa käsittele lähinnä sen takia, että allekirjoittaneella ei ole siitä kovinkaan paljon kokemusta. Omaa ääntä olen nauhoittanut koko harrastuksen parissa viettämäni ajan. Tyylilaji, josta olin ja olen vieläkin kiinnostunut, on hiphop. Kyseisessä genressä sanoitukset ja kovat, asennetta omaavat, vokaalit ovat tärkeässä roolissa. Joten katsotaanpa hieman, miten yleensä kotistudiossani toimin.

Kotistudiossani on käytössä tavanomaisessa tietokoneessa USB-liittimen kautta kiinni oleva MIDI-Interface. Se on TASCAM US-122MK2. Siihen olen liittänyt sitten monitori-kaiuttimet ja XLR-liittimen avulla kondensaattori-mikrofonin. Se saa PHANTOM-virtaa MIDI-interfeissistä. Mikrofoonissa on kiinni tärkeäksi osoittautunut pop-filtteri. Se estää  kovan p:n ääntämisessä syntyvän poksahduksen välittymisen mikrofooniin. Ohjelmisto jolla äänitän on Audacity. Siihen saa helposti tuotua oman biitin .wav muodossa tai jonkin instrumentaalin .mp3 muodossa.

Äänitettäessä joudutaan käyttämään kuulokkeita, jotta tausta ei sekoitu surkeasti äänitettäviin vokaaleihin. Kannattaa ottaa hyvä asento. Etäisyys mikrofooniin vaikuttaa äänenvoimakkuuteen. Tätä hyödyntämällä voidaan toteuttaa erilaisia kikkoja, mutta tärkeintä on ettei äänenvoimakkuus koko ajan vaihtele. On tärkeää, että vokaaleita tuottava henkilö kuulee oman äänensä samaan aikaan, kun sitä nauhoitetaan. Ääni voidaan ohjata kuulumaan kuulokkeista tai vokalisti voi ottaa toisen kuulokkeen pois korvan päältä. Usein käytän viimeksimainittua keinoa, koska se on nopeampi toteuttaa.

Audacity ei ole Windows ympäristössä mitenkään vaikea käyttää. Asetuksia joutuu muuttelemaan jonkin verran, mutta kun setit on kunnossa, niin itse nauhoittaminen on teknisessä mielessä helppoa. Kun tausta on tuotu Audacityyn, voidaan äänitys aloittaa yksinkertaisesti painamalla rec-nappulaa ohjelman vasemasta ylälaidasta. Kannattaa ottaa useita ottoja. Vokaalien päälle voidaan nauhoittaa niin sanottuja tuplauksia. Raitoja on käytössä nykyajan tietokoneiden tehoilla arvioltani kymmeniä. Itse ei ole ollut koskaan tällä kokoonpanolla ongelmia siinä, että raitoja olisi liian vähän. Vokaalit kannattaa tallentaa raita raidalta .wav muotoon ja viedä ne sieltä miksattavaksi vaikkapa KRISTAL:iin. KRISTAL on kätevä ilmainen softa, jota käytetään miksaamiseen. Ehkä seuraavaksi kirjoitan yksityiskohtaisemman oppaan Audacitystä tai sitten miksausta käsittelevän jutun KRISTAL:sta.

Vanhojen levyjen fiilistelyä

helmikuu 8, 2012

Tässä muutaman päivän sisään on tullut haalittua itselleni levyjä urakalla. Ensin löysin neljä albumia, tai kokonaisuutta, alennusmyynneistä. Sen jälkeen, itse asiassa samalla reissulla, löysin pari itselle tuttua ja aikoinaan hienosti avautunutta julkaisua kirjastosta. Eilen sitten sain kirjaston poistuneen aineiston myynnistä kahdella eurolla kolme hyvää levyä. Eli yhteensä kuuntelussa on ollut 9 levyä.

Nyt olen näitä kuunnellut ja kolahtaa kyllä vieläkin. Olen muutenkin tässä jo aika kyllästynyt turhia lupauksia herättäviin uusiin jukaisuihin. Välillä on mukava muistella mistä kaikki silloin lähti. Toivoisin kyllä, että älykkyys ja tietynlainen kantaaottavuus  tulisi jotain kautta takaisin hiphoppiin. Julkaisut joita kyllä muillekkin suosittelen lämmöllä ovat: Dead Prez – Let’s Get Free (2000) ja J-Live – All Of The Above (2002). Muitakin levyjä siis hankin, mutta nämä nyt päällimmäisinä. Kuulumisiin siis.

Lataa ja lue: Lyhyt Renoise Opas

joulukuu 9, 2011

Kirjoitin lyhyehkön Renoise-oppaan. Sen kirjoittamista olen pitkään miettinyt. Nyt iski inspiraatio ja voitkin ladata sen täältä blogini kautta. Parannusehdotuksia  voi mínulle lähettää ja ne ovat tervetulleita.

Lataa opas :

https://skydrive.live.com/redir.aspx?cid=57d7e167ac49927e&resid=57D7E167AC49927E!366&parid=57D7E167AC49927E!365

Omaa musiikkia internettiin

lokakuu 27, 2011

Omia uusia tuotoksiaan on luonnollista soittaa kavereilleen. Jos kuitenkin halutaan palautetta joiltakin henkilöiltä, muiltakin  kuin ei ehkä niin puolueettomilta perheenjäseniltä, on mahdollista ja helppoa laittaa omaa materiaaliaan internettiin. Kritiikki saattaa olla kovaa. Tämä liittyy sitten taas enemmän kritiikin sietämiseen yleisestikin. Ahdistukselta ei voi välttyä, mutta joskus on hyvä, että pitää omat jalkansa tietyllä tavalla maassa eikä pissi nouse päähän niin paljoa. Tästä voisi kirjoittaa oman artikkelinsa. Kovan palautteen kestäminen on tärkeää kenelle tahansa muusikolle oli kyseessä sitten ammattilainen tai harrastelija.

Seuraavaksi kerron erilaisista internetissä käytettävissä olevista palveluista. Vaihtoehtoja ovat ainakin MySpace, suomalainen Mikseri.net ja SoundClick. Kaikki nämä  kolme sivustoa tarjoavat valmiita palveluita juuri biisien kuunneltavaksi viemiseen. Rekisteröityminen sivustolle vaaditaan. Palvelut tarjoavat selkeän tilan internetissä omille kappaleille. Ei kannata laittaa kaikkia biisejä kuunneltavaksi heti. Kannattaa miettiä mitkä biisit voisi julkaista levyllä. Toisaalta on tärkeää antaa hyvä kuva ja pistää ladattavaksi jokin onnistunut teos. Suosittelisin laittamaan ensin yhdestä kolmeen kappaletta internettiin ja katsomaan ladataanko biisejä tai annetaanko niille korkeita arvosanoja.

Yksi vaihtoehto on toteuttaa kokonaan omat artistisivut. Jos osaat hieman HTML:ä on tämäkin mahdollista. Internetistä löytyy jonkin verran ilmaista kotisivutilaa tarjoavia palveluja eikä maksullinenkaan tila ole kovin kallista. Sivustolle voi sitten lisäillä keskustelufoorumia tai vieraskirjaa. Kannattaa kuitenkin pitää perusasiat kunnossa eli kirjoittaa hieman artistin tai bändin historiasta, julkaisuista, keikkailuista ja muusta tärkeästä. Kotisivutilan tulisi toimia niin, että sieltä pystyisi lataamaan pari tai kolme mp3-tiedostoa ja turhat mainokset ja pop-up-ikkunat sun muut käyttöä häiritsevät asiat olisivat poissa itse bändin esittelyn asettuessa etusijalle. Mikään ei estä myöskään lataamasta biisejään YouTubee.

Omaa musiikkia nettiin:

http://www.myspace.com/

http://www.mikseri.net/

http://www.soundclick.com/

Omat kotisivut/kotisivutilaa

http://www.free-webhosts.com/free-mysql-database.php

 

XLR-kaapelia metsästämässä

heinäkuu 19, 2011

Huomasin hieman yllättäen, että tarvitsen kotistudiooni pätkän kaapelia, jonka avulla saan liitettyä kondensaattori-mikrofoonin audio-interfeissiin. Ajattelin, että saan tilattua helposti ja kätevästi kyseisen kaapelin internetin kautta. Tein siis tilauksen ja ryhdyin odottelemaan.

Aika kului ja viikon odotuksen jälkeen alkoi jo kyllästyttää. Olisin halunnut päästä jo äänittelemään. Lopulta päätin etsiä jonkin toisen liikkeen, joka olisi auki ja josta todennäköisimmin löytyisi tarvitsemani XLR-kaapeli. Homma sujuikin helposti. Lyhyehkön matkan jälkeen pääsin liikkeeseen, josta myyjän avustuksella löytyikin tarvitsemani kaapeli. Sain lapun käteen, jonka saatoin ojentaa varastolla päivystävälle henkilölle.

Toivon, että tästä artikkelista on hyötyä niille, jotka ovat aikeissa ostaa pätkän tässä artikkelissa esiintynyttä kaapelia. Kannattaa käydä liikkeessä paikan päällä tai sitten tilata mikrofonin mukaan kyseinen kaapeli. Toimituskulut ovat aika kohtuuttomia verrattuna kaapelipätkän hintaan.

Summer Up 2011 – ennakkofiiliksiä

kesäkuu 27, 2011

Viime vuonna skipattu Summer Up tuli tänä vuonna eräissä illanistujaisissa puheeksi. Puheita jatkettiin myöhemmin ja päätin sitten hommata lipun. Lahteen pääsee kohtalaisen helposti eli kulkuyhteydet ovat hyvät. Esiintyjälistan perusteella hankin itselleni lipun Lauantaille. Tämä maksaa 28 e. Tarjolla olisi ollut kalliimpia kahden päivän lippuja ja erityisiä VIP-lippuja.

No ketä siellä sitten esiintyy? Lauantaina aion diggailla heti paikalle päästyäni Brädiä. Sitten esiintyy Puhuva koneen, jonka jälkeen Rähinä Recordsin Uniikki ja Mikael Gabriel vetävät yhdessä oman settinsä. Huimaan suosioon noussut Aste jatkaa lavalla kunnes Paleface livebändeineen astuu kehiin. Suomessa menestyneet Petri Nygård, Cheek ja Fintelligens alustavat takuuvarmasti illan kruunaavan Lloyd Banksin esiintymisen, joka aloittaa 22.30. G-G-G-G-Unit! Palaan asiaan raportin muodossa hieman myöhemmin…

http://www.summerup.fi/

 


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.