Erilaista tuotantoa erilaisista kaupungeista

By saundit

Suomen sisällä on kaupunkien kesken osittain jakautunut kaupunkien oma sisäinen skene. Yhden kaupungin sisällä artistit löytävät toisensa, liittoutuvat ja saavat omalaatuista hiphoppia aikaan. Mitään suurempia West-Coast East-Coast jenkkien tyylisiä riitoja ei ole syntynyt, mutta usein toisilleen tutut nimet saavat yhdessä työskennellessään aikaan omanlaisen kaupunkiaan edustavan tyylin.

Pietarsaaren ämceet Solonen, Alamaa ja Eetee tekivät yhdessä biisejä B-24 nimisen ryhmänsä kautta. Tampereella on muhinut oma skenensä jo kymmeniä vuosia. Siihen kuuluvat koko Maajoukkue-posse ja Nuera. Helsingissä porukka on tehnyt itsenäisesti paljon, mutta voidaan kuitenkin mainita isoimmista nimistä Rähinän musiikki, Avain, Davo sekä Redrama ja Ruudolf Vantaa ei ole stadista kaukana, mutta sieltä onkotoisin ainakin Pyhimys. Lapin skenestä en osaa sanoa muuta kuin että sielläkin sellainen on. Itselleni lähimpänä oleva ja siksi mielenkiintoisin on Savonlinna. Sieltä on tullut tähän asti vain marginaaliin päätyneitä artisteja kuten 015-posse, Vapaus ja DJ KasKas, jonka mixtape:ä fiilistelin taannoin ja tietysti pistin äijälle kommenttia.

Levyjen lisäksi saman kaupungin väsääjiä yhdistävät kaikki keikat ja järjestetyt bileet. On mielenkiintoista kuulla, että jonnekkin on järjestetty suosittuja freestyle-jameja, jotka sitten ovat vetäneet ämceitä ja yleisöä. Helsingistä Savonlinnaan on pitkä matka, joten koko Suomen yhdistäviä tapahtumia on vähän. Voidaan toisaalta sanoa, että ulkomaiset artistit vetävät porukkaa vaikka kuinka kaukaa. Samaa tekevät myös Rap SM ja PipeFest.

Internetissä fyysisen etäisyyden asettamat rajoitteet ovat poissa. Tekijät saattavat pitää yhteyttä esim. Messengerin avulla. Voidaan olla yhteydessä jopa ulkomaihin.

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Jätä kommentti